.

Matkani toimittajaksi

Sisä-Savon sydämessä paukkui tulipalopakkanen, kun minä päästin ensimmäisen parkaisuni. Jokin lämmin läikähtää aina sisälläni, kun tulee puhe Kuopiosta. Äitini kävi synnyttämässä minut siellä tammikuisena yönä 60-luvun alkupuolella. Syntymäpaikakseni on kirjattu Rautalampi. Sekin herättää minussa positiivisia tuntemuksia. Metsäiset mäkimaisemat ehtivät juurtua sielunmaisemakseni. Jotain kumpuilevaa kaipaan aina näköpiiriini – ja puita. Rautalammin puukirkon kupeen pienessä puumökissä asuimme ensimmäisen elinvuoteni ajan. Hehkuvan puu-uunin vieressä pysyin lämpimänä.

Nuori äitini, perheemme ensimmäinen auto ja vauvavuoteni kotitalo.

Minä pyrkimässä maailmalle perhepotretissa Rautalammin kirkon katveessa.

Hevosemme Poljot pitkäaikaisen kuskinsa, Marikan, kanssa Valkjärven rantamaisemissa.

Perheemme matka jatkui Etelä-Suomeen. Holman kurssikeskuksen yksi huone Nurmijärven Klaukkalassa oli seuraava kotimme. Muutama vuosikymmen myöhemmin hevosemme asusti saman järven vastakkaisella rannalla. Sisareni Kristiina saa kiitokset siitä, että tutustutti minut hevosiin. Ne ovat uljaita eläimiä. Yksi sellainen on kuulunut elämääni pian 17 vuoden ajan. Mutta palataan lapsuuteeni. Se kului pääkaupunkiseudun lähiöissä, Kaivokselassa, Louhelassa, taas Kaivokselassa ja kahdessa osoitteessa Myyrmäessä, koulua käyden, pianoa soittaen, kirkonrottaa pelaten. Kansakoulua kävin kaksi vuotta Kaivokselassa, loput kouluvuodet Helsingin suomalaisessa yhteiskoulussa. Ja olen vilpittömän ylpeästi sykkiläinen – eliittikouluksi nimitetyn oppilaitokset kasvatti. Siellä opin muun muassa, että monta-sanan partitiivi on monta eikä montaa. (Tosin tämäkin kiveen hakatulta vaikuttanut sääntö romutettiin muutama vuosi sitten..)

Kansakoulusta muistan mukavat opettajat ja yököttävän lihakeiton.

Lapsuuteni hengellisestä kodista, Kaivokselan kirkosta, on fyysisesti jäljellä kellotorni. Viisaan pyhäkoulutädin opetukset kantavat edelleen.

Arkkitehtuuriltaan betonibrutalismia edustavaa Sykki oli toinen perusopinahjoni.

Itsenäistyminen kodin helmoista teki minusta pääkaupunkilaisen. Omaa alaani hain muutaman vuoden. Aluksi kuvittelin itseni metsänhoitajaksi. Yhden vuoden opiskelin maantiedettä, mutta totesin, että ei minusta opettajaksi. Ravitsemus vaikutti kiehtovalta aiheelta – sitä siis. Ajattelin, että sitten, kun olen valmis, osaan sanoa, kuinka ihmisen on hyvä syödä voidakseen hyvin. Tuota ihanaa nuoruuden naiiviutta! Mitä kauemmin opiskelin ja tutkin, sen paremmin aavistin, kuinka vähän tiedän. Ja kuinka vajavaisesti asioista ylipäänsä voi tietää ja ymmärtää. Eihän meillä ole edes mittareita mitata kaikkea sitä, mitä maailmassa tai meissä itsessämme tapahtuu. Toisaalta, huiman paljon myös oikeasti tiedetään vaikkapa ravinnon ja terveyden yhteyksistä.

Mitä enemmän perehdyin ravitsemuksen ja terveyden yhteyksiin, sen paremmin oivalsin aiheen haasteellisuuden ja tietämiseni vajavuuden.

9. My Story -sivun kuva

Kongressimatkat piristivät tutkijan arkista puurtamista.

Yksi Siluetti-aikaisista asiakkaistani kysyi, saako leipää syödä.

Väitöskirjaa vääntäessäni tutkin ravinnon ja kakkostyypin diabeteksen yhteyksiä. Kyseinen tauti on päässyt yleistymään jo kansanvitsaudeksi. Tuolloin minulle kirkastui, että ennaltaehkäisy on kova sana. Tutkimustyön jälkeen toteutin muutaman vuoden ennaltaehkäisyn missiotani Sairaala Siluetin helmoissa, sen terveystiimissä. Asiakaskuntaa oli tosi terveystietoisista niihin, jotka olivat haksahtaneet median välittämiin harhaoppeihin. Kun asiakas kirkkain silmin kysyi, että saako leipää oikeasti syödä, verenpaineeni käväisi huippulukemissa.

Sitten se kirkastui minulle. Minusta pitää tulla toimittaja! Muun muassa some-maailman kritiikittömään tarjontaan eksynyt kansa tarvitsee luotettavaa, näyttöön perustuvaa tietoa ravitsemuksesta. Osaan uida kuin kala vedessä ravitsemustiedon kasvavassa tulvassa. Osaan tulkita tieteellistä tietoa – tai tiedän ainakin, kuka osaa ja kuka ei. Tiedon popularisointia olin jo opetellut kirjoituskursseilla. Viimeisen vahvistuksen uralleni hain Laajasalon opiston lehtitoimittajaopinnoista. Tuolloin kiinnostukseni kirjoittamiseen vain vahvistui, ja aihepiirien repertuaari kasvoi. Joten tässä siis olen, toimittaja innokkaana palvelemaan.

Opiskelua ikä kaikki. Laajasalon opisto on viimeisin opinahjoni.

Lehtitoimittajaksi minulla oli kunnia opiskella vaativan, mutta kannustavan Antti, Andy, Kauranteen hoivissa Laajasalon opistossa.

Vielä kuitenkin sananen rajoista – nekin minulla on. Sananvapaus on hieno asia. Mutta koska olen oppinut, että vapautta ei ole ilman vastuuta, kirjoittamisenkaan vapautta ei minulle ole ilman vastuuta siitä, mihin sanoja käytän. Haluan sanoittaa sellaista, joka kunnioittaa, kannustaa, rakentaa ja antaa toivoa. Jotain, jossa on aina edes rippunen jotain hyvää. Idealismi tuskin katoaa minusta kulumallakaan.

Sanat muuttavat maailmaa.

CURRICULUM VITAE

OPINNOT

 

Lehtitoimittaja- ja tiedottajakoulutus, Laajasalon opisto, 2015

Elintarviketieteiden tohtorin tutkinto (ravitsemustiede), Helsingin yliopisto, 2007

Akateeminen pienyrittäjätutkinto, Helsingin kauppakorkeakoulu, 2004

Työterveyshuollon asiantuntijakoulutus ravitsemusterapeuteille, Työterveyslaitos, 2004

Laillistettu ravitsemusterapeutti, Sosiaali- ja terveyshallitus, 1995

TYÖ- JA HARJOITTELUKOKEMUS

 

Toimittajaharjoittelija, A-lehdet (Apu ja Apu Terveys), 4-5/2015

Uutiskirjoittamisen harjoittelija, Ruokatieto Yhdistys ry, 10/2014

Laillistettu ravitsemusterapeutti, Siluetti Oy, 8/2008 – 7/2014

Tutkija, opettaja ja tutkimusavustaja, Helsingin yliopisto, 1990-2007

Ravitsemusterapeutti, Jorvin sairaala 1990